Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kakunkoristeita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kakunkoristeita. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Ellan kakut





Pieni tyttönen Ella Josefina vietti tänään kastejuhlaansa. Tein juhlaan tilauksesta kaksi kakkua, joista toinen oli yhdeksän munan kerroskakku. Toinen oli (noin kolmen munan) maidoton pikkukakku, jonka tein kääretorttupohjasta kasaamalla kakun muovikulhoon. Siksi malli on tuollainen hassu kupoli. :)

Maidottoman kakun kanssa meinasi tulla hätä käteen, kun en ollut aiemmin kokeillut kaurakermoja sun muita. Täyte jäi vähän liian löysäksi, mutta kakku pysyi kuitenkin onneksi kasassa, kiitos liivatteen. Levittäessäni kreemiä alustamaan sokerimassaa, reunoilla ollut täyte liukui mukana eikä kreemi tarttunut kunnolla. Apua! No, tasoittelin minkä pystyin ja laitoin massan päälle. Ihan hyvin massa kuitenkin sujahti päälle. Reunoille jäi jonkin verran kuhmuja, mutta niitä sai piilotettua osittain reunakaistaleen alle.

Kerroskakun kasasin vanhaan malliin, mutta aika jäi pikkukakun sähläilyjen takia vähemmälle. Myös päivänsankarin kaunis nimi jäi kirjoittamatta, kun pikeeri ei tänään suostunut tottelemaan ohjaajaansa.... ;) Suunnittelen kakkuja aina etukäteen hiukan, mutta ei niistä koskaan tule sellaisia kuin ajattelee. Sävellän sitten sitä mukaa, kun tilanne tulee eteen ja aina oppin uutta kaikista kakuista ja sähellyksistäni. Oli kuitenkin mukava saada palautetta, että kakuista oli pidetty. Kiitos!!


maanantai 31. tammikuuta 2011

Pikkuiset sokeritossut



Sain taas iloisen tehtävän: ristiäiskakkuja pienelle prinsessalle! :) Eija toivoi tyttärensä juhlaan jotain hempeää ja vaaleanpunaista.

Monenlaiset koristeluvaihtoehdot ovat hyrränneet päässäni ja kakkublogeja selaillessani bongasin kuin tilauksesta ihanat vauvantossut Mansikkamäen Ebeltä. Ebe on varsinainen sokeritaikuri, eivätkä omat tossuni todellakaan taivu samalle tasolle. Siellä täällä on röpöä ja hiukan repsahtanutta resoria... :D

Mutta kovin pienet ja siksi myös kohtalaisen söpöt tossuista tuli. Cocktailtikku on kuvassa mukana, niin saa hiukan käsitystä tossujen koosta. Harjoittelu jatkukoon.


maanantai 7. kesäkuuta 2010

Kerroskakku päiväkotiin





Tein jo toukokuussa Pikku Myy-aiheisen kerroskakun päiväkotiin kiitoskakuksi, sillä mieheni sai harjoittelunsa kunnialla päätökseen. Siitä syystä koko ryhmä sai herkutella kakulla!

Tein kakun kevään kuumimmalla helleviikolla ja sen kyllä huomasi. Huhhuh! Kerma meinasi mennä ihan lötköksi maitorahkavahvistuksesta huolimatta. Lykkäsin koko komeuden sekä kermakipon parin minuutin välein jääkaappiin ja pursotuspussin pakastimeen. Ja sitten taas jatkoin hommaa.

Kakkupohjana oli tavallinen vaalea kakkupohja ja väliin tuli ananasmehukostutus, oman puutarhan vadelmia (pakkasesta tietty) ja kinuskikermaa. Pikku Myyn maalasin sokerimassalevylle ja lasten nimet kirjoitin vihreisiin sokerimassatähtiin, jotka asettelin reunoille. Leikkasin vaahtokarkkeja koristeiksi.

Kuvat ovat vähän mitä sattuu, sillä nappasin kaikki neljä kuvaa vauhdissa sen enempää suunnittelematta ja lähdin kiikuttamaan kakkua päiväkotiin, ennen pahinta katastrofia. Mutta kakku pysyi kuulemma hyvin kasassa ja oli vielä maittanut lapsillekin! :)

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Sokerihommia...


Olen väsännyt Auroran 2-vuotiskakkuun Muumi-aiheisia sokerimassakoristeita, joista kuvassa suurin osa tähänastisista (no, kukkia on enemmänkin). Saatan tehdä vielä jotain lisää, joten katsotaan mitä kakkuun päätyy, sitten kun tulee kakunkoristelun vuoro. Maalasin kuvat elintarviketussilla ja -väreillä, kukat otin pikkuisilla kukkamuoteilla vaaleanpunaisesta massasta.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Pikkuiset ruusut


Pyryttävän iltapäivän piristykseksi kaivoin pitkästä aikaa sokerimassat esiin. Sekoitin punaisesta ja valkoisesta massasta heleän vaaleanpunaista massaa, josta näpertelin pikkuisia ruusunnuppuja.

En ole kovin taitava ruusuleipuri, joten pitäydyin pienissä ruusuissa. Olen huomannut, että mitä enemmän koitan tehdä terälehtiä, sitä vaikeammaksi homma menee... Iso ruusu tuppaa lössähtämään, terälehdet irtoilemaan ja siinä sivussa hermot riekaloitumaan. Mutta tällaiset muutaman terälehden ruusut pysyvät napakoina ja niitä on helpompi säilyttääkin!




Tässä ruusu vaihe vaiheelta. Valmiin ruusun korkeus on n. 1,5 cm.

lauantai 12. joulukuuta 2009

Lohiskakku



Tänään viemme mukanamme lastenjuhliin lohikäärmekakun. (Laitan kuvat jo nyt tänne, kun on kiireinen viikonloppu tiedossa, joten toivotaan, etteivät päivänsankarit käy etukäteen kurkkimassa!)

Tein marsipaanipintaisen kakun ensimmäistä kertaa. Hyvin se onnistui Kinuskikissan loistavilla ohjeilla! Päällystin täytetyn kakun ensin margariinista ja tomusokerista tehdyllä sokerikreemillä ja annoin pinnan jähmettyä hetken aikaa jääkaapissa. Sitten kaulin marsipaanin levyksi, jonka nostin kakun pinnalle. Leikkasin ylimääräiset marsipaanit pois, värjäsin tummemmaksi ja tein koristeita reunoille: lohikäärmehännän alareunaan kiertämään ja lehtiä luomaan vehreää tunnelmaa. Lopuksi nostin sokerikoristeet päälle. (Sokerikoristeet otan vielä kuljetuksen ajaksi pois, etteivät tipahda ja hajoa.)

Oikein paljon onnea Iidalle ja Simolle! :)

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Koristeet Onnille




Onni vietti tänään ensimmäistä juhlaansa: ristiäisiä. Sain kunnian tehdä Onnin kakkuihin koristeita, joihin toivottiin tähtiteemaa ja jotain Sacher-kakkuun sopivaa väritystä, ei kuitenkaan mitään vaaleansinistä. Päädyin vaaleanvihreän, valkoisen ja vaaleanruskean värimaailmaan.

Sokerimassa saapui vasta maanantaina, joten aika jäi valitettavasti hiukan kortille. Ensin suunnittelemani kissakoriste vaihtui nallekarhuksi, sillä en saanut kissasta millään kissan näköistä. Aina siitä tuli jonkinlainen tiikerin ja koiran sekoitus... :D Ja kissan kaveriksi suunniteltu paksu, sakaroillaan seisova tähtilaatta ei ehtinyt kuivua, vaan se murtui käsittelyssäni, joten piti vaihtaa suunnitelmaa. Päädyin siis nalleen, jotta hahmon tunnistaisi helposti. Nallesta tuli lopulta ihan onnistunut ja se on irti laatasta, joten sen saa säilytettyä myöhemmäksikin niin halutessaan.

Laattoihin ja osaan tähdistä tein pursotuksia sekä valkoisella että kaakaojauheella värjätyllä vaaleanruskealla pikeerillä. Kaakaota käytin myös nallen värjäämiseen.

Onnea vielä Onnille, toivottavasti juhlat sujuivat mukavasti! :)

Puff?




Minulta tilattiin viikon päähän lastensynttäreille kakku, johon toivottiin jotain lohikäärmeaiheista. Pelkkä suomupinta olisi ollut helppo toteuttaa kakun päälle, mutta halusin tehdä myöhempäänkin käyttöön säilyvän sokerimassatyön, joten valitsin aiheeksi lohikäärmehahmon. Ja koska en tiedä lohikäärmeistä juuri mitään, niin menin netistä kurkistelemaan mallia.

Netistä löytyi lähinnä vain tylsiä, aikuisia lohikäärmeitä pitkine häntineen ja tulenlieskoineen, mutta ajatuksenani olikin tehdä vastakuoriutunut lohikäärmevauva. Yhden kuvan näin, mutta en muistanut piirtää mitään mallia tai tulostaa kuvaa, joten tämän pienen veijarin tein viikon vanhojen muistikuvien ja oman mielikuvitukseni varassa. Tähän saattoi siis hiukan tulla jotain krokotiilimaista fiilistä, kun en tarkkaan tiennyt mitä tehdä, vaan hahmo muodostui tehdessäni sitä.

Myöhään eilisiltana tein lohikäärmeen kropan kuivumaan ja tänä aamuna, pinnan hiukan kuivuttua, maalasin väreillä tehosteita (suomut, varjostukset) ja silmät. Lisäksi tein valkoisia munankuoria kuivumaan. Koristeella on korkeutta n. 6 cm ja siipien kärkiväli on n. 9 cm.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

tiistai 1. joulukuuta 2009

Joulukuu!


Hartaasti odotettu sokerimassapaketti saapui eilen ja testailin massoja jouluaiheisiin juttuihin. Punainen massa oli hurjan pehmeää, meinasi melkein sulaa käsissä. Sain kuitenkin nykerrettyä yhden pikkuisen tontun ja lumilyhdyn.




Pienen pojan ristiäiskakkuihin tilatut tähtikoristeet sain tehtyä tähän vaiheeseen. Värjäsin vihreän ja valkoisen massan seosta elintarvikeväreillä sopivammaksi, sillä koristeet pääsevät suklaisten kakkujen päälle eli taitoin vihreän hieman ruskeaan. (Väri ei ole kuvassa ihan oikea, valoa ei meinaa riittää kuvaamiseen sitten millään...) Massat olivat kuivempia ja onneksi paljon helpompia käsitellä kuin punainen. Jätin tähdet rauhassa kuivumaan ja jatkan niiden parissa taas huomenna.


maanantai 31. elokuuta 2009

Late Lammas


Hauskaa maanantaita kaikille!

Silloin tällöin tv-ruudussa vilahtaa valloittava Late Lammas kavereineen. Viikonloppuna satuin näkemään taas yhden jakson. Illalla mieleeni pälkähti tehdä Late sokerimassasta. Etsin kuvan malliksi netistä ja tällainen kaveri siitä sitten tuli!

Värjäsin osan valkoisesta massasta mustalla pastavärillä tummanharmaaksi. Hyödynsin cocktailtikkua sierainten tekoon ja mehupillillä kuvioin pyörylöitä turkkiin. Silmiin tein mustalla elintarviketussilla mustuaiset ja painoin valkoiset nonparellit yksityiskohdiksi. Pituutta makaavalla Latella on n. 11cm.

tiistai 18. elokuuta 2009

Leeville





Tein jo jokin aika sitten pienelle Leevi-pojalle koristeet ristiäispäivän kakkuun. Huomasin, että tänään on Leevin nimipäivä, joten näiden kuvien myötä lähtee terveiset: onnea Leeville ensimmäisenä nimipäivänä! :)

Tossun alle tein sokerimassasta levyn, jolle pursotin pikeerillä päivänsankarin nimet, samoin tähtiin. Nallet koristelin pikeerillä ja sinisellä elintarvikevärillä, jolla maalasin koristuksia myös tossuun.

Toivottavasti näistä koristeista oli paljon iloa juhlapäivänä!

torstai 6. elokuuta 2009

Keiju



Tämä Helinä-keiju kukkineen odottaa omaa hetkeään kuivakaapissa. Aion tehdä erityisen kakun juhlistamaan erästä saavutusta, mutta se ottaa vielä aikansa... Keiju-asiaan palaan joskus myöhemmin, toivottavasti kuitenkin syksyn aikana.


Hauskaa ja lämmintä viikonloppua kaikille! Ja ihania elokuun iltoja... :)

tiistai 4. elokuuta 2009

Pikeeriruusuja




Heitin joskus aikaisemmin hanskat tiskiin ruusujen pursotuksen suhteen... Siitä ei tullut ainakaan kermavaahdon kanssa yhtään mitään, kun vaahto lötkistyi pursotuspussiin lämpimissä käsissä! Sain aikaiseksi vain naurettavia kermakasoja, sotkuisen keittiön ja palaneen pinnan.


Äskettäin katselin pursotusteriäni ja päätin tarttua uudestaan haasteeseen. Vaihdoin vain kermavaahdon pikeeriin. Kyllä helpotti! Näistä jo hiukan erottaa, että kyseessä on ruusu, eikä epämääräinen kasa. :D Lehdet olisivat saaneet olla hiukan tummemmat, mutta menettelevät näissä harjoituskukissa.

Kukat ovat halkaisijaltaan 3-4 cm + lehtien pituus.

perjantai 31. heinäkuuta 2009

Hiuli hei!


Yhtenä iltana jatkoin sokerimassa-maalausharjoituksia ja niin syntyi Mikki-kuva! Tässä on samat ainekset kuin aiemmissakin töissä. Laatan korkeus on n. 20 cm.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Pienen pojan kakkuun




Tässä koristeita, joita olen tehnyt erään pienen pojan ristiäiskakkuun!

Minitennari on uusi versio, aiemmin kokeilin ihan samaa mallia. Pienensin hiukan rusetin lenkkejä, sillä sokerimassa tuntuu olevan varsin herkkää hajoamaan. Aiemman kengän rusetti nimittäin otti ja napsahti poikki. Lisäksi tähän kenkään tein metallisiivilän avulla "kankaaseen" kuvioita ja maalasin sinisellä elintarvikevärillä tehosteita.

Tähtiä tein useampaa kokoa nimilaatoiksi (jätin nimen tässä kohtaa pois), joita voi käyttää tarpeen mukaan. Tähdet koristelen myöhemmin pikeerillä. Nallet ja kukat sopivat pienemmiksi koristeiksi vaikka kakun reunoille. Ne saavat myös pikeerikoristukset.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Hello Kitty-harjoitus


Yksi maalausharjoitus lisää! Ja harjoitusta tässä tarvitaankin... Täytyy hankkia nykyistä jämäkämpi sivellin ja lisää värejä. Mustat ääriviivat ja keltaisen nenän maalasin pastaväreillä ja punaiset ja vihreät osat nestemäisillä väreillä, joista punainen oli jotenkin liian tummaa, vihreä taas hailakkaa. Ei tullut kovin hyvä lopputulos. Lisäksi menin sössimään tuon hahmon leikkaamisen. Lievää räpellystä... :D

Räpellyksestä huolimatta tämä oli kiva ja helppo kuva maalata. Sopii hyvin kakunkoristeeksi marsipaani- tai kermakakun päälle. Laatan koko on n. 10,5x11 cm.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Ekat maalaukset



Kokeilin tänään ekaa kertaa sokerimassalle maalaamista. Värinä näissä on musta pastaväri (eli geelimäinen elintarvikeväri). Minulla on aika heikosti muita värejä, joten pitäydyin mustavalkoisessa teemassa. Varmaan olisi ihan aiheellista ostaa valkoinen ja kaikki perusvärit, joista saisin sekoiteltua sopivia sävyjä.

Aloitin B. Virtasesta ja lopetin ylimmäiseen nalleen. Beestä meillä tykkää erityisesti eräs, jonka nimelle jätin vielä tilaa onnea-sanan perään, joten B.V. pääsee luultavasti koristamaan nimipäiväkakkua... :) Nalleihin otin mallia nalletarroista.

Laatat ovat kooltaan 7-14 cm.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Minitennari


Näin taannoin jossakin leivontablogissa (jonka nimeä en nyt muista, lisään tiedon myöhemmin) suloisen minitennarin ja nappasin idean talteen. Tänään kaivoin sokerimassan esiin ja väkersin kokeilumielessä pienen tossun. Osan sokerimassasta värjäsin vaaleansiniseksi, kaulin massat, leikkasin osat, tein tikkaukset cocktailtikulla ja kasasin tossun. Tossuun kuuluu vielä koristemaalaukset, mutta annan sen kuivua ensin ja testaan maalauksia myöhemmin.

Tossu meni osittain mönkään, sillä laitoin paloja vähän väärässä järjestyksessä. Tossun sinisen "kangasosan" pitäisi olla korkeampi. Seuraavan tajuan tehdä jo toisella lailla. Pituutta tossulla on n. 7 senttiä.

Pionilaaksostahan minä ihanan pikkutossun bongasin! Käykää kurkkaamassa Pionin hienoja juttuja täältä.

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Kilpikonna



Tämän otuksen tein tänään, sopivasti sateisen iltapäivän kunniaksi. Ihan kuin kotona ei muuta tekemistä riittäisi... ;) Kilpikonna syntyi samoilla aineksilla kuin kaalimadotkin.

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Kaalimadot


Tein viime viikolla pienet kaalimadot kakunkoristeeksi vihreän marsipaanin ja valkoisen sokerimassan sekoituksesta. Silmiksi pyörittelin valkoista sokerimassaa, johon painoin nonparellit. Tyttömadon ripsinä pitkulaiset nonparellit. Matojen hännät kiedoin yhteen ja laitoin koristeeksi pienen sokerimassakukkasen.

Ja harjoittelu jatkuu... :)