Tänään tuli pyyhittyä jääkaappi sisältä. Samalla vaihdoin "raikasteet". :) Paras raikaste on tietysti se, että pitää kaapin siistinä, mutta joskus voimakkaita hajuja kertyy silti kaappiin.
Ruokasooda imee itseensä hajuja. Avatun ruokasoodapurkin voi laittaa jääkaappiin, se toimii siellä noin kuukauden ajan. Minä venytän soodapurkin elinikää ja laitan ruokasoodaa lasin pohjalle ja lasin jääkaappiin. Myös sitruuna toimii hyvänä raikastimena.
lauantai 22. tammikuuta 2011
Raikas jääkaappi
maanantai 20. joulukuuta 2010
Ompeluhommien apurit
Pieniä ompeluhommia on kiva tehdä. Minulla ei ole varsinaista työtilaa ompelulle, joten kannan ompelukoneen aina ruokapöydälle. Avukseni otan silityslaudan, koska ompeluksia on silitettävä vähän väliä, mutta käytän sitä myös työtasona. Laudan saa säädettyä korkealle, mikä on hyvä asia selän takia; seisominen on selän kannalta parempi kuin istuminen.
Olen kuitenkin laiska siivoamaan ja ompeluhommista tulee aina pientä silppua. Siivoukseen ärsyyntyneenä otin avukseni teippirullan, jolla saa kätevästi putsattua työtasot, ennen kuin kaikki miljoona pientä langanpätkää ja kankaanriekaletta tipahtaa lattialle.
Hyvin tarttuu!
Pöydänreunaan teippaan roskikseksi pienen muovipussin, johon saa viskattua isommat silput.
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Pieni vaiva, hyvä mieli
Lumet ovat sulaneet suurimmasta osasta Suomea jo aikaa sitten ja kinosten kadottua jäljelle on jäänyt kaikenlaisia roskia ojia ja pientareita "kaunistamaan". Käyttämäni lenkkipolun parkkipaikan vieressä olevan ojankin roskamäärä on ärsyttänyt päivä päivältä enemmän, joten päätin tehdä asialle jotain.
Tänään nappasin lenkille lähtiessäni kumihanskat ja muovikassin mukaan ja keräsin ojasta roskat pois. Roskaista aluetta oli n. 100 metrin pätkä ja aikaa projektiin kului alle 10 minuuttia. Muovikassi täyttyi siis varsin pienellä vaivalla.
Suosittelen roskakampanjaa muillekin! Hetken panostuksella saa itselleen hyvän mielen ja kaikille puhtaamman ympäristön.
P.S. Kuvassa hehkuu sateenkaaripalsamin kukka ilta-auringossa.
tiistai 2. maaliskuuta 2010
Silitysraudan muodonmuutos
Hirvitys, kuinka kamalaan kuntoon silitysrautani olikaan päässyt!! Edellisestä putsauksesta oli hävettävän kauan aikaa, joten päätin tarttua härkää sarvista.
En ollut muistanut ostaa mitään silitysraudan puhdistamiseen tarkoitettua ainetta, joten kaivoin ruokasoodapurkin esiin. Ripottelin ruokasoodaa kostutetulle talouspaperille, jolla sitten hankasin silitysraudan pohjaa. Tarpeeksi hangattuani puhdistin pinnan vielä kostealla liinalla.
Ja mikä kaunotar raudastani tulikaan! Suorastaan häikäisevä! En saanut edes lähikuvaa onnistumaan, sillä kamera zoomasi aina taustalta peilautuviin peikonlehtiin, joita nyt siis saatte ihailla puhtaan silitysraudan kautta... :D