Hups. Tulipa pitkä paussi blogikirjoituksiin. Maaliskuu huitelee kohta puolivälissä, kevättä on aika paljon jo ilmassa! Aamulla tulee valoisaa aikaisin ja illat pitenevät. Talon katolta on viimein tipahtanut jäälippa pois ja lunta tulee muutenkin rytinällä alas. Kaduilla on valtavia lammikoita ja mustarastaskin on alkanut laulaa!
Maaliskuu on latinaksi Martius, mikä johtuu siitä, että maaliskuu oli sodanjumala Marsille omistettu kuukausi. Maaliskuussa syntyy muuten eniten lapsia Suomessa, minä yhtenä niistä. :D
Kevätkukkia on kannettu kotiin urakalla. Oliskohan ollut viime viikkoa, kun ostin ruukkutulppaaneja, jotka ovat siis kuvissa. Joskus pari vuotta aiemminkin kokeilin tulppaaniruukkua, mutta se ei silloin toiminut. Nämä uudet hankintani ovat kestäneet ihmeen kauan.
perjantai 11. maaliskuuta 2011
Martius
maanantai 14. helmikuuta 2011
lauantai 5. helmikuuta 2011
Helmikuu!!
Voi vitsi, aika menee tosi nopeasti! Nyt ollaan jo hyvää matkaa helmikuulla. :) Kivaa! Tykkään kaikista vuodenajoista, mutta keväällä on erityinen asema omissa ajatuksissani. Olen kevään lapsi, sillä syntymäpäiväni on maaliskuun lopussa. Mutta kevätfiiliksiin pääsen jo paljon ennen sitä aina valon lisääntyessä. Oikeastaan jo tammikuun puolella tekee mieli uudistaa kotia, vaihtaa värejä, nimenomaan kaivaa iloisia värejä esiin.
Helmikuun kunniaksi ostin eräänä päivänä helmililjan (kuvassa). Hiukan hontelovartinen yksilö tuo tosin on vielä tähän aikaan vuodesta. Maalis-huhtikuulla saa tanakampia helmililjoja ja silloin niitä voi laittaa terassillekin, sillä helmililja kestää pientä pakkasta, kuten myös narsissit. Viime keväänä terassi sai tällaisen asetelman.
lauantai 1. tammikuuta 2011
Uuden vuoden uudet kujeet
Onnea alkaneelle vuodelle 2011!! Joulu tuli ja meni ja nyt on juhlittu siis vuodenvaihdettakin. Elämä taittuu hiljalleen kohti kevättä, vaikka maisema onkin vielä (luultavasti pitkään) talvinen. Talven ystävänä sain taas hihkua: viime yön aikana tuli kymmenen senttiä uutta lunta!
Joulupukki toi paljon kivaa ja hyödyllistä, joista kiitokset myös pukin apureille. Kuvasin muutaman saamani lahjan. Mansikkaleivossaippua on herkullisen ihana, en tiedä maltanko vielä hetkeen käyttää sitä. :) Yrttiruukku sai jo asukin basilikasta ja bambuiset keittiövälineetkin tulevat käyttöön. Veikeän heijastinkorun sain lahjaksi asiakkaaltani.
Myös askarteluvälineistö karttui, kun sain mm. paperileikkurin, puukolvin ja erilaisia skräppiarkkeja. Varsinkin puukolvi on uusi tuttavuus, kerran aikaisemmin olen tainnut sellaista kokeilla. Kunhan pääsen hankkimaan puutavaraa, niin saatan laittaa tulokset blogiinkin, jos en vaan polta mitään liikaa... ;)
perjantai 24. joulukuuta 2010
maanantai 6. joulukuuta 2010
Onnea Suomi!
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Kuvasin lipun, joka on meillä tuollainen melko pieni seinälippu, mutta onpahan kuitenkin. Oikein kunnon lipputanko olisi hieno juttu, mutta on jäänyt vielä hankkimatta. Iso ipputanko on hintava ostos ja se vaatii myös enemmän liputusahkeruutta, jota veikkaan itseltäni hiukan puuttuvan. Liputuspäivinä tyhjänä loistava lipputanko on aika nolo juttu.
Suomen lippu on kaunis. Sitä kehtaa liputtaa. Se sopii maisemaan jokaisena vuodenaikana ja erottuu hyvin. Joskus isoja urheilukisoja katsellessa huomaa kuinka siniristilippu loistaa kaikkein näkyvimmin kirjavasta katsomosta muiden lippujen seasta.
Tänään sytytän vielä ulos muutaman lyhdyn ja perinteiset itsenäisyyspäivän kynttilät ikkunalle kuudelta illalla. Muutenkin päivää vietetään aika rauhallisissa merkeissä kotosalla. Itsenäisyyspäivänä tulee ennen kaikkea muisteltua rintamalla sekä talvi- että jatkosodassa taistellutta, nyt jo edesmennyttä taataa.
perjantai 3. joulukuuta 2010
Joulu tulla tuhisee!
Syksy mennä viuhahti niin nopeasti, että joulukuu tuli kuin varkain! Se tietää kaikenlaista mukavaa puuhaa paketoinneista korttiaskarteluihin ja reseptikirjojen selailuihin. Koti on kiva koristella ja sisustaa talveen, ei vain pelkästään joulun vuoksi. Kynttilät ja valosarjat saavat palaa kauemminkin kuin vain joulukuun ajan. Kuvan lyhty on valaissut etuterassiamme jo syyskuusta, heti iltojen pimennyttyä. Välillä se on pitänyt ottaa sisään putsattavaksi, kun lasit ovat nokeentuneet sisältä... :)
Minulle joulu ei ole uskonnollinen tapahtuma, vaan keskitalven perhejuhla, jolloin lepäillään, vietetään aikaa yhdessä ja syödään hyviä ruokia. Kun lukee joulun historiasta (esim. täältä tai täältä), niin on jännä huomata kuinka monissa eri kulttuureissa ja maanosissa on vietetty keskitalvenjuhlaa jo aikoja ennen kristinuskoa. Mutta viettää joulun sitten uskonnollisin tai muilla tavoin, niin toivottavasti siitä tulee mukava, maukas ja leppoisa, ilman turhia hötkyilyjä ja riitoja. Ja toivottavasti jouluna olisi lunta! Siitä tulee ihana tunnelma.
tiistai 30. marraskuuta 2010
Lisää jäätä ja tulta!
Tein myös erilaisia pieniä lyhtyjä. Yläkuvassa on muovikannuun tehty minijäälyhty. Se on aika söpö, kuva ei oikein kerro kokoa. Korkeutta minilyhdyllä on ehkä 15 cm.
Tavallisiin kuivakakkuvuokiin tein kaksi kirkasta lyhtyä. Laitoin ne minijäälyhdyn tavoin ulkorappusille.
Ja pari punaista jääkakkua! Sekoitin veteen elintarvikeväriä, jota lorahti hiukan enemmän kuin piti... Hailakampi väri voisi olla kauniimpi.
Tunnelmaa pihalle
Nyt on ollut juuri sopiva ilma tehdä jäälyhtyjä ulos! Ulkona on pakkasta sen verran, että kaikenlaiset lyhdyt ja jääkoristeet jäätyvät aika nopeasti. Tein kolme isoa jäälyhtyä tavallisiin ämpäreihin. Ne olivat ulkona n. 12 tuntia ainakin -15 asteessa. Taisivat olla hiukan liian pitkään, kun pohjasta tuli sen verran paksu, että jäätä sai naputella urakalla rikki. Minua kärsivällisempi mieheni onneksi auttoi naputtelussa ja saimme kaksi lyhtyä pysymään ehjinä. Yksi hajosi, mutta ei se haitannut. Märät jääkappaleet liimautuivat yhteen ja hyvin tuikku paloi kasatussakin lyhdyssä, halkeamista huolimatta.
Kuin lasia...
perjantai 12. marraskuuta 2010
Samalla teemalla...
Appiukolle matkaa tällainen kortti, jossa on samaa ideaa ja teemaa kuin aiemmassakin kortissa. Lentokonekuva on koholla tarrapalojen avulla. Moottoripyöräkuvaa pääsee kurkkaamaan tarkemminkin, sillä päällä olevat laput ovat kiinni pelkällä niitillä, joten ne liikkuvat, kun tökkää hiukan sormella. Alakuvassa sisäsivun onnittelulappunen.
torstai 11. marraskuuta 2010
Sunnuntain sankarille
Syksy on jo niin pitkällä, että ensi sunnuntaina juhlitaan isiä!
Askartelin melko pikaisella aikataululla omalle isälleni kortin, johon käytin kesällä tekemääni vihreää korttipohjaa. Lisäsin skräppiarkilta valmiita vanhanaikaisia, matkailuun liittyviä kuvioita. Osan lapuista kiinnitin koholle tarrapaloilla. Päällimmäisen laivalapun kiinnitin pelkällä nauhalla, joten se on hauskasti irrallaan. Onnittelulapun väritin ruskealla leimasinvärillä ja kuvioin teemaan sopivalla "postileimalla". Sisäsivulle liimasin pienen muistilapun, johon tuli onnitteluteksti ja nimet alle.
Sietäisi taas harjoitella kalligrafiaa, sen verran on hakusessa kirjaimet, välistykset ja kaikki... Huh, kamalaa katsottavaa. Mutta ei auta, näillä mennään. :)
tiistai 12. lokakuuta 2010
Ensimmäset hiutaleet
Jee, sukset esiin, talvi tulee! :D
Ei sentään. Tai tulee se, mutta ei nyt ihan vielä pääse lumileikkeihin. Mutta lunta/räntää on satanut tänään ensimmäistä kertaa tänä syksynä! Nappasin kuvan sammaleisilta (pitäis vissiin tehdä jotain...) takaportailta, joilla hiutaleet viipyivät hetken, kunnes sulivat pois.
maanantai 20. syyskuuta 2010
Räiskettä ja pauketta
perjantai 25. kesäkuuta 2010
Hauskaa juhannusta!
Eilen ostin hyvin pitkästä aikaa yhden ranskanleivän ja muita köyhien (vai rikkaiden?) ritarien aineksia. Juhannusaattoaamun aamiainen olikin sitten varsin tuhti, kuten kuvasta näkyy. Tällä sokeripommilla, tai ainakin parilla, jaksaa painella melkein koko juhannuksen! :D
Jos joku ei muista reseptiä, niin kerrataan hiukan. Ensin tein pienen munamaidon, jonka maustoin vaniljasokerilla (kanelikin voisi sopia!). Munamaitoon dippasin ranskanleivänsiivuja, jotka paistoin pannulla voissa sopivan värisiksi. Päälle kasattiin kermavaahtoa ja hilloa maun mukaan. Vihreät koristukset nappasin sitruunamelissapuskasta.
Oikein hauskaa juhannusta kaikille!! :)
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Pieni vaiva, hyvä mieli
Lumet ovat sulaneet suurimmasta osasta Suomea jo aikaa sitten ja kinosten kadottua jäljelle on jäänyt kaikenlaisia roskia ojia ja pientareita "kaunistamaan". Käyttämäni lenkkipolun parkkipaikan vieressä olevan ojankin roskamäärä on ärsyttänyt päivä päivältä enemmän, joten päätin tehdä asialle jotain.
Tänään nappasin lenkille lähtiessäni kumihanskat ja muovikassin mukaan ja keräsin ojasta roskat pois. Roskaista aluetta oli n. 100 metrin pätkä ja aikaa projektiin kului alle 10 minuuttia. Muovikassi täyttyi siis varsin pienellä vaivalla.
Suosittelen roskakampanjaa muillekin! Hetken panostuksella saa itselleen hyvän mielen ja kaikille puhtaamman ympäristön.
P.S. Kuvassa hehkuu sateenkaaripalsamin kukka ilta-auringossa.
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Kevättunnelmia
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Postitontun kiireet
Joulukortit täytyy postittaa viimeistään tiistaina 15.12., jos aikoo saada ne lähetettyä 0,60 €:n joulumerkeillä. Omissa korteissani on vielä jonkin verran keskeneräisyyttä, sillä täytyy neuloa muutama minisukka, ommella koristeet niihin ja kasata loput kortit lähetyskuntoon... Aina jää viimetinkaan jotain. :)
Mukavaa alkavaa viikkoa ja sopivan rentoa joulunodotusta!
perjantai 13. marraskuuta 2009
Joulutunnelmissa jo
Jipii, posti toi joulukorttikuoren! Tuli heti ihan joulufiilis. :) Vähitellen voi kaivaa askartelutavarat pöydälle ja joulukorttirumba saa alkaa. Nuo pienen pienet sukat liittyvät joulukortteihin, sillä ainakin osaan korteista ajattelin hyödyntää minisukkia. Niitä on kiva neuloa iltaisin vaikka tv:n ääressä ja tulosta syntyy nopeasti.
Idean pikkusukkiin sain mieheni isoäidiltä, oikealta sukkamestarilta, joka on myös neulonut sukkia pienoiskoossa, tarkoituksenaan ripustaa karkkiyllätyksellä varustettuja sukkia joulukuuseen. Söpö ajatus! Omat sukkani ovat vielä hieman pienempiä (ohuehko lanka ja 4 silmukkaa puikolla), joten niihin ei ole tarkoitus laittaa karkkeja, vaan koittaa saada ne mahdollisimman litteinä kirjekuoriin posteljoonitontun vietäväksi perille.
Rentoa viikonloppua!
maanantai 9. marraskuuta 2009
Tarpeeksi Deetä?
Nyt viimeistään kannattaa kaivaa D-vitamiinipurkit esiin, sillä pimeään aikaan jopa 40% suomalaisista kärsii liian matalasta D-vitamiinitasosta. D-vitamiinilla tiedetään olevan paljon hyviä terveysominaisuuksia ja etenkin nyt influenssan jyllätessä on hyvä muistaa, että D-vitamiinilla on suotuisa vaikutus immuunipuolustusjärjestelmään ja että riittävä D-vitamiinitaso vähentää infektiosairauksien riskiä.
D-vitamiinista voi lukea lisää esim. täältä: www.d-vitamiini.fi.