Lauantaina päätimme lähteä meloen mieheni tädin vieraiksi Latosaareen. Yhdensuuntainen matka Pitkäsalmesta saareen oli reilu 13 km, joten matka sopi myös minulle aloittelijana. Alkutaival Pitkäsalmessa meni melko mukavasti, vaikka muuta veneliikennettä olikin aika paljon.
Vasta Kakskerran kulmalla kääntyessämme Vapparille kohti lounasta/länttä alkoi isompi aallokko. Koko loppupätkän meloimme melko navakkaan vastatuuleen, paria pientä juomataukoa saarten suojissa lukuunottamatta. Aukkopeitteessäni oli reikä jossakin kyljessä ja joka kerta, kun aalto löi vasten, osa vedestä hulahti myös reisille. Välillä käsi oli kyynärpäätä myöten vedessä, kun iso aalto hipoi kainaloita. Viimeisen ison aukon ylityksellä vaahtopäiden keskellä ajattelin kauhulla, että tänne ei ole kaatumista, varsinkaan, kun piti ylittää veneväylä. Koitin katsella tuleeko kaahaavia veneitä, mutta suurimmaksi osaksi pidin mieheni käskystä katseeni Latosaaren linjataulussa ja huusin mielessäni tasatahtiin "VETO! Älä kaadu. VETO! Älä kaadu.".
Lopulta pääsimme perille ja kuin ihmeen kaupalla olin suurimmaksi osaksi kuiva, sillä aallokosta huolimatta en kaatunut. Latosaaressa meitä odotti mukava porukka ja myöhemmin illalla lämmin sauna, uiminen meressä ja muut tutut mökkipuuhat.
Paluumatka seuraavana päivänä oli vielä menomatkaa haastavampi. Jo aamulla mökin vintillä herätessäni kuuntelin tuulen puhaltelua. Se ei tiennyt kovin hyvää melontamatkan kannalta. Onneksi tuuli oli sentään myötäinen, ajattelin, kun katselin salmea puikkelehtiessani pyjamassa pitkin mökin pihamaata. Kokemattoman ajattelua! Myöhemmin, kun menin kajakillani vaahtopäiden sekaan tajusin, että melontataitoni ovat todella huterat. Kovassa myötätuulessa voi olla vaikeaa meloa, jos ei osaa hallita kajakkia hyvin. Pitää osata ohjata kallistaen (en osaa vielä kunnolla), pitää perää melalla (sujuu ehkä jotenkuten) ja surffaustaidostakin (kajakilla, miten??!) on paljon hyötyä.
Jo heti alussa olin vaikeuksissa, kun en saanut ohjattua kajakkiani oikeaan suuntaan. Melon siis kohti rantaa, ajattelin. Mieheni meloi selväsi kauempana rannasta, mutta minä ajattelin, että rannan läheisyydessä on mukavampaa. Typerys. Olin meloa rannan pintaverkkoon, jonka näin vasta viime hetkellä. Lähes paniikissa meloin takaperin minkä pystyin ja ohjasin kajakkini pieneen kaislikkoon. Aallokko keinutti kajakkia ja minä tartuin vapisten kaisloihin kuin hengenhädässä. Kun irrotin viimein kaisloista, ajauduin lähelle pientä hiekkarantaa, josta en olisi päässyt lähtemään, ellei mieheni olisi tullut vetämään minua pois.
Loppumatka Vapparilla oli melkoista menoa myötäaallokossa, mutta tajusin sentään pysytellä lähellä kokeneempaa ja kuuntelin ohjeita selvästi tarkemmin. Muutaman ison aukon ja veneväyläylityksen jälkeen meno rauhoittui selvästi. Viimein edessä siinsi tuttu Pitkäsalmen maisema ja melontavajan valkoinen katto. Pelastus!
Melonnan jälkeen olin aika poikki ja sata kertaa aiempaa viisaampi. Tai ainakin toivon niin... Mutta harvoin asioita oppii ilman kokemusta. Se pätee varmaan melonnassakin. Matkaa kertyi yhteensä 27 kilometriä, joten alkukesän melontasaldo on tähän mennessä jo huimat 93 kilometriä!
Suuret kiitokset Hannalle ja Amille mukavasta mökkivierailusta ja tarjoiluista! Palaamme jälleen, joko veneellä tai ehkä vielä joskus meloenkin... :)
maanantai 28. kesäkuuta 2010
Juhannusseikkailu meloen
tiistai 22. kesäkuuta 2010
Aurajoessa
Tänään meloin mieheni kanssa Aurajokea pitkin kohti purettavaa Myllysiltaa. Joessa oli jännä meloa, sillä siellä oli paljon muutakin vesiliikennettä, joka on melojan näkökulmasta aina suurta ja nopeakulkuista. Kuvassa näkyvä Pikkuföri (sinivalkoinen purtilo) on normaalisti niin pieni, mutta kun sitä katsoo vedenpinnan tasolta, niin jo muuttuu pienikin isoksi! Haastetta melomiseen toi myös joen ristiaallokko.
Onneksi liikenne rauhoittui välillä...
...ja pääsimme kuivin nahoin Myllysillalle asti. Oli mielenkiintoista päästä katsomaan siltaa melko läheltä! Kova touhu siinä ympärillä oli; koneita ja työmiehiä moneen menoon.
Paluumatkalla satama-alueen hurja ristiaallokko pelotti hiukan. Sen kohdan meloinkin pelko takapuolen alla, sillä minulla oli koko ajan tunne, että kajakki lähtee alta. Hyvin se sitten kuitenkin meni.
Kilometrejä kertyi tänään 8 ja yhteensä kesän saldo on 64 km.
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Pörriäisen pelastus
Tämänpäiväisellä melontalenkillämme mieheni huomasi merihätään joutuneen kimalaisen, joka sitten nostettiin nopeasti kajakin lastiluukulle kuivumaan. Kuvasin kimalaista ja jatkoimme melomista hetken aikaa. Muutaman sadan metrin päästä kimalainen otti ja lähti lentoon, ilmeisesti jo tarpeeksi kuivuneena.
Tänään 48 kilometriä melontaa takana.
perjantai 11. kesäkuuta 2010
Melomassa
Olen pitkästä aikaa jatkanut melontaharrastustani, joka loppui joskus muinoin alkumetreilleen. Aluksi jännitti hypätä kajakkiin ja lähteä vesille, mutta jännitys katosi täysin, kun pääsin kunnialla kyytiin ja sain melan käteeni.
Olin jo unohtanut kuinka hienoa melominen on ja kuinka luonnolliselta se tuntuukaan! Vedenpinta on aivan lähellä, kosketusetäisyydellä. Välillä nostan vauhdissa melan kannelle ja laitan kädet veteen. Vesi virtaa sormien välistä ja viilentää mukavasti. Jossain hyppää kala pintaan, toisaalla silkkiuikku tekee sukelluspyrähdyksiään. Käki kukkuu läheisen rannan puissa.
Meloja on hyvin lähellä luontoa. Kajakilla pääsee sellaisiinkin paikkoihin, joihin ei voi veneellä mennä ja mikä parasta: kajakki on hiljainen. Jos vain meloja itse on hiljaa, niin ei kuulu muuta kuin veden hienoinen roiske... :)
Nyt viidennen iltalenkin jälkeen olen saanut kasaan 42 kilometriä ja valtavasti hyvää mieltä. Kannattaa kokeilla melontaa! Lisätietoja ja opastusta löydät täältä.