Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vuodenajat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vuodenajat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Kevät


Muikeaa maaliskuuta!

Kevät on ainakin omassa kalenterissani alkanut, vaikka yllä onkin vielä tosi talvinen kuva. Nappasin kuvia pihan muhkeista hangista ennen lauhtumista. Nyt lämpötila on käynyt jo plussan puolella ja lumipinta on laskenut vauhdilla.

Keväisiä puutarhahommia odotetaan meillä jo. Onneksi kohta saa laittaa siemeniä purkkeihin ja ihastella söpöjä, pieniä vihreitä taimia...

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Tunnelmaa "tunturilta"


Kiipesin läheiselle kukkulalle yhtenä iltapäivänä ollessani kävelylenkillä. Aurinko teki laskuaan ja oli aivan ihanan kirpakka pakkasilma. Kahlasin lumessa, jota oli melkein polveen asti kallion päällä. Maisemia katsellessani tuli ihan Lappi-fiilis, vaikka lounaisrannikolla ollaankin. Puut ovat korkeilla paikoilla kitukasvuisia ja kun on näin paljon lunta, niin ei paljon puutu, että voisi kuvitella olevansa jossain pohjoisempana.

Kuvasta ei ihan heti uskoisi, että heti mäen alapuolella on asutusta, teollisuusalue ja lukuisia, isoja öljysäiliöitä...

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Ruissalosta


Eilen oli aivan huikaisevan upea talvipäivä! Aurinko paistoi jo aavistuksen keväisellä sävyllä pilvettömältä taivaalta. Lähdin heti iltapäivällä työkeikalta vapauduttuani ulkoilemaan ja pakkasta uhmaamaan. Nappasin kameran mukaan ja ajoin Ruissaloon. Yläkuvassa Kansanpuisto.




Pukinsalmi sekä Pikkupukki (saari oikealla). Tuo etualalla oleva "kyntöpelto" on siis vettä. Siitä kulkee laivaväylä Tukholmaan.




Rantapromenadilta kuvattu kaupunki maalaismaiseman keskellä. Kuu näkyy ylhäällä vasemmalla, pienenä pisteenä tosin. (Klikkaamalla kuvia saat ne suurennettuna ruudulle!)


keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Pala vanhaa taivasta...


Aamulla asiakkaalle ajellessani mietin hetken aikaa, että jotain erilaista on nyt ilmassa... Ja sitten tajusin, että se olikin pilvien välistä näkyvä outo valoilmiö eli oma keskustähtemme Aurinko! :D Parin viikon pilvisen jakson aikana ei ole pahemmin valonpilkahduksia näkynyt.

Palatessani nappasin kuvan, josta tuli vähän erikoinen. Aurinko paistoi selvästi läheisen mäen takana, mutta silti kuvaan tuli melko hämärä tunnelma. Tonttimme on mäen pohjoispuolella, joten meillä on "kaamos" suurinpiirtein marraskuusta helmikuulle, jolloin aurinkonpaiste ylettyy mäen takaa jälleen meillekin asti.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Puu "liekeissä"


Joskus epäonnistuneista kuvista tuleekin hauskoja yllätyksiä, kun katselee kuvia jälkikäteen koneelta.

Tämän kuvan kirsikkapuusta talvivalaistuksessaan nappasin uudenvuodenaattona takapihalla, kun kuvasimme lumisia oksia ja kuutamoyötä. Muihin kuviin käytin jalkaa, mutta tämän otin vapaalla kädellä puolivahingossa, sillä valotusaika oli kovin pitkä ja luulin jo, ettei kamera ottanut kuvaa ollenkaan.

Lopputuloksena olikin sitten serpentiiniliekkejä... :)

perjantai 1. tammikuuta 2010

Tervetuloa vuosi 2010!



Hyvää alkanutta vuotta 2010!

Tässä pari talvista kuvaa viime yöltä, vielä vanhan vuoden puolelta. Lunta tuli joulun jälkeen oikein kunnolla. Puut ja pensaat ovat todella kauniita paksulla lumikerroksella kuorrutettuina!

perjantai 18. joulukuuta 2009

Jokimaisema


Peräti viikon verran on ollut täällä Turussakin ihan kunnollinen talvi! Lunta on saatu maahan hiukan, mutta pakkasta on ollut sitäkin enemmän ja aurinko on paistanut monena päivänä. Ihanaa! Pidän kunnon talvesta. :)

Tänään pyöräilin lähistölle työkeikalle ja nappasin matkalla Raisionjoesta kuvan. Kamera oli sattumalta matkassa.

Enää kuusi yötä jouluaattoon.... Leppoisaa viikonloppua!

maanantai 7. syyskuuta 2009

Syksyn säveliä

Kesä mennä viuhahti taas nopeasti! Ei uskoisi, että on jo syyskuu... Nytkin on upea ilma ulkona, mutta auringon kulma paljastaa selvästi valon syksyisen sävyn.

Löysin tämän kuvan omista arkistoistani. Otin kuvan Katariinanlaakson ulkoilualueelta pari vuotta sitten.