sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Pöllökortti ja virkattujen kukkasten salaisuus
Niin, en ole mikään himovirkkaaja, mutta aina joku näperrys on meneillään. Olen niin aloittelija, etten käsitä ohjeita kunnolla, joten pitää säveltää osa itse. Ostin kivan amigurumikirjan, jossa on ohje kukkaseen. Osasin tehdä sen kuvassa näkyvän kukan tasolle ja sen jälkeen ymmärrys lopahti. En vaan saanut tolkkua siitä MIHIN koukku olisi pitänyt seuraavaksi tökätä ja MISTÄ lanka olisi pitänyt koukata. Tein siis vain tuollaisia yksinkertaisia kukkasia, jotka ei nyt ihan pöllömpiä ole kuitenkaan, pörröisestä kimallelangasta tehtynä.
Ja pöllöistä tuli mieleen tämä kortti, joka lähti jokin aika sitten ulkomaille. Kortin tein jo ajat sitten viime vuonna, mutta nyt lisäsin siihen virkatun kukan ja pienen rusetin. Suloiset pöllötarrat ostin muistaakseni Presentosta, samoin pilkullisen paperin ja korttipohjan.
Korttiaineksia on nurkissa niin järjettömät määrät, että täytyy taas tehdä ahkerammin kortteja itse. Mikä ihme siinä on, että kun pääsee kaikkien ihanien koristeiden, nauhojen, papereiden ja tarrojen äärelle, niin niitä pitää hamstrata, vaikka vanhojakin olisi olemassa..? No, onpa ainakin materiaalia, josta tehdä.
Kortteja siis ainakin tulossa kevään aikana lisää!
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Love is in the air...
Ja vielä kortteja. Nämä tein ystävänpäiväksi. Hyvin yksinkertaisia, mutta halusin jättää tarkoituksella teksteille tilaa. Linnut ovat valmiita tarroja, kuviopaperit samasta lehtiöstä kuin hiirikorteissakin olevat paperit.
Tekstit kirjoitin piiiitkästä aikaa jollain muulla kuin venytetyllä italicilla... :D
Viimeisessä kuvassa vielä pinkkejä onnittelukortteja! Huomaa hyvin, että oma leimasinkuvani (hiiri) on ihan liian hailu verrattuna aiemmin saamaani lintuleimakuvaan. Joko en osaa leimata oikein tai sitten leimasinvärini on jotenkin kökköä.
Hiirulaiset
lauantai 15. tammikuuta 2011
Iloisempia kortteja
Muistokortti


Kuulin eilen suru-uutisen: kummisetäni kuoli torstai-iltana oltuaan jo pidemmän aikaa huonossa kunnossa. Päätin askarrella kortin kummisedän muistoksi.
Pohjana käytin helmiäiskorttipohjaa, jonka päälle liimasin kahta eri siniharmaata paperia. Ystävältä tilaamani kaunis leimasinkuva sopi mielestäni oikein hyvin tilanteeseen, joten lisäsin sen korttiin kohotarrapaloilla.
Kortin sisäpuolelle tulee vielä puuaiheeseen sopiva kuva tammenoksista ja muutamia vuosia sitten kirjoittamani Tammi-runo.
maanantai 13. joulukuuta 2010
Linopainokurssilla
Pari viikkoa sitten olin kolmen illan linopainokurssilla, jonka tarkoituksena oli painaa omia joulukortteja. Ensimmäinen ilta meni kokonaan ideointiin, piirtelyyn ja oman mallin suunnitteluun. Ideoita vauhdittamassa oli monenlaisia kirjoja, lehtiä, kortteja ja kuvia. Osa kopioi kuvan suoraan kirjasta ja toiset väsäsivät kuvia omasta päästään. Toinen ilta meni kuvia kaivertaessa. Kaksi kuvaa kaiversin valmiiksi kotona ja kolmannen kurssilla. Viimeinen ilta hujahti painaessa.
Linopainotekniikassa kuva siirretään ensin peilikuvana linolevylle. Sitten levyyn tehdään syvät viillot terävällä veitsellä piirroksen mukaan siten, että veitsen terä kallistuu kohti leikattavaa aluetta. Viiltelyn jälkeen kaiverretaan haluttu alue pois ja levy on valmis. Kaivertamalla poistetaan siis se alue, jolle väriä ei haluta tarttuvan.
Linolevy on melko kovaa ja kaivertimella saa tehdä kunnolla töitä. Sormiaan saa varoa, sillä kaivertimen terällä saa helposti haavan, jos kaiverrin lipsahtaa käsille... Kaivertaminen helpottuu, kun pehmentää linolevyä kuumentamalla sitä hetken aikaa miedolla lämmöllä esim. liedellä.
Levylle levitetään väriä telalla. Levyn päälle laitetaan paperi, johon väri hierotaan esim. lusikan kuperalla puolella. Sitten kuva onkin siirtynyt levyltä paperille.
Tässä sydänkuva kaiverrettuna linolevylle.
Lyhtyyn sain idean jostakin valmiista kortista, jossa oli pienen pieni lyhty kääntöpuolella. Suurensin mallin vapaalla kädellä ja muokkasin kuvaa omaan käyttöön sopivammaksi, tarkoituksella hiukan epäsymmetriseksi. Jätin linolevyyn kehykset rajaamaan muuten yksinkertaista kuvaa. Kotona tehdessäni kuvista kortteja lisäsin liekkiin vielä hiukan kimalletta.
Sydän-aiheen kehittelin nopeasti omasta päästäni. Tämä oli myös "helpoin" kaiverrettava, sillä levystä otettiin pois vain sydän ja kiehkurat. Kokeilin erilaisia värejä ja papereita. Kuvassa on jo valmiit kortit, joissa on punaiselle paperille painetut vihreä ja valkoinen kuva sekä valkoiselle paperille painettu vihreä kuva. Hiukan retroa tunnelmaa, etenkin tuossa punavihreässä kuvassa... :)
Kelkkakuvakin oli oma ideani. Ensin kelkka oli paikallaan ja lastattu täyteen lahjoja. Sitten opettaja keksi idean, jossa lahjat olisi korvattu kasalla kirjaimia, jotka olisivat muodostaneet "hauskaa joulua". Kirjaimet olisi pitänyt tekstata jälkikäteen ja siinä olisi ollut niin paljon työtä, ettei idea innostanut. Sitten ystäväni keksi mainiosti, että kelkka voisi liikkua! Laitoin siis kelkan liikkeelle ja paketit lentelemään. Kuvaan tuli heti lisää elävyyttä ja ideaa.
Tässä kuvassa oli eniten kaiverrettavaa, kun koko taivas piti kaivertaa pois ja lahjoissa ja kelkassa oli paljon pikkutarkkuutta vaativia yksityiskohtia. Kun katsoo tarkkaan, niin huomaa, että linolevyn kaiverrettuihin kohtiin on tarttunut väriä ja siirtynyt myös kuvaan pieniksi viiruiksi. Se ei haittaa, sillä aihe on sarjakuvamainen ja virheet tuovat vain lisää liikettä muutenkin vauhdikkaaseen kelkkakuvaan.
lauantai 13. marraskuuta 2010
Lisää pitsiä
Vielä yksi romanttinen onnittelukortti yhdelle loppukuun päivänsankareista lähes samoilla aineksilla kuin aiemmatkin. Vaihdoin vain ruskean paperin violettiin pilkkupaperiin (joka tosin vääristyy kuvassa ruskeahkoksi) ja korttipohjan vaakasuoraan malliin. Hauskasti kuvaan sopivan tekstileimasimen sain kesällä Paulalta.
Isoäitien kortit
Jatkoin korttiaskarointia, kun kaikki tavarat olivat sopivasti leväällään isänpäiväkorttien jäljiltä. Marraskuun lopussa samana päivänä juhlivat sekä mieheni isoäiti että oma mummuni. Toisella on nimipäivä ja toisella syntymäpäivä, joten tein kummallekin onnittelukortin valmiiksi. Kortit ovat melkein identtiset... :)
Halusin kortteihin romanttista vanhanajan tunnelmaa, jota tuli sopivasti valmiilla askartelukuvilla, pitsinauhalla, leimasinvärillä, ruskealla paperilla ja silkkinauhalla sekä herkällä kukkakartongilla.
perjantai 12. marraskuuta 2010
Samalla teemalla...
Appiukolle matkaa tällainen kortti, jossa on samaa ideaa ja teemaa kuin aiemmassakin kortissa. Lentokonekuva on koholla tarrapalojen avulla. Moottoripyöräkuvaa pääsee kurkkaamaan tarkemminkin, sillä päällä olevat laput ovat kiinni pelkällä niitillä, joten ne liikkuvat, kun tökkää hiukan sormella. Alakuvassa sisäsivun onnittelulappunen.
torstai 11. marraskuuta 2010
Sunnuntain sankarille
Syksy on jo niin pitkällä, että ensi sunnuntaina juhlitaan isiä!
Askartelin melko pikaisella aikataululla omalle isälleni kortin, johon käytin kesällä tekemääni vihreää korttipohjaa. Lisäsin skräppiarkilta valmiita vanhanaikaisia, matkailuun liittyviä kuvioita. Osan lapuista kiinnitin koholle tarrapaloilla. Päällimmäisen laivalapun kiinnitin pelkällä nauhalla, joten se on hauskasti irrallaan. Onnittelulapun väritin ruskealla leimasinvärillä ja kuvioin teemaan sopivalla "postileimalla". Sisäsivulle liimasin pienen muistilapun, johon tuli onnitteluteksti ja nimet alle.
Sietäisi taas harjoitella kalligrafiaa, sen verran on hakusessa kirjaimet, välistykset ja kaikki... Huh, kamalaa katsottavaa. Mutta ei auta, näillä mennään. :)
maanantai 25. lokakuuta 2010
Joulu mielessä...
Hankintoja viime viikolta! Raikulinvihreitä korttipohjia, silkkinauhoja, hauska poroleimasin ja valkoinen leimasinväri, joka on kuvassa väärinpäin. :) Korttipohjien väri on oikeasti kaksi kertaa raikulimpi kuin mitä kuvassa. Kamera ei vain tahdo tehdä kuten minä haluan... Tai sitten pitäisi tehdä kuville jotain kuvankäsittelyohjelmalla, jota en osaa kunnolla käyttää. Leimasinta piti tietysti kokeilla, sen takia alempi kuva. Söpö poro!
En ole ihan varma vielä millaisia joulukortteja näistä tulee, mutta kalligrafiaa ajattelin yhdistää teemaan jotenkin. Ehkä. Se nimittäin riippuu siitä miten saan liian pitkään naftaliinissa olleet kirjoitusterät toimimaan. Kuten kamera, myöskään ne eivät aina tahdo...
perjantai 10. syyskuuta 2010
Uusia papereita, uusia kortteja
Toisessa kortissa on ihan samat paperit kuin ylimmässä, mutta kuvissa väri ei vain toistu samalla lailla.
Ostin myös vihreän lehtiön ja siihen sopivia nauhoja. Tässäkin kortissa vihreä on oikeasti paljon heleämpi, kuin mitä kuva antaa ymmärtää...
sunnuntai 11. heinäkuuta 2010
Kortteja vintage-tyyliin
perjantai 9. heinäkuuta 2010
Perhosia ja kukkakuoseja
Serveteistä leikkasin näidenkin korttien perhoset. Yhdistelin perhoset sopiviin taustapapereihin, jotka liimasin korttipohjiin. Kuten nimipäiväkortissa, myös näissä jätin perhoset koholle paksun tarran avulla. Kortin sisälle liimasin pienen, sävyihin sopivan muistilapun onnittelutekstiä varten. (Usvikselle kiitos kivasta vinkistä!)



