Eräänä päivänä teki mieli testata uutta jättiruusutyllaa, jonka äskettäin ostin. Kaapista löytyi kuohukermaa ja tuorejuustoa, joista tein sopivan vaahdon pursotusta varten. Nopean pohjan tein aiemmin kokeilemani pähkinäisen marjatortun ohjeella. Pohjan päälle laitoin ohuen kerroksen kerma-tuorejuustovaahtoa, jonka päälle pursotin jättiruusun. Sivuille lisäsin vielä tuoreita marjoja.
Huhhuh, ruusuun upposikin suurin osa vaahdosta! Tämä oli tosin ihan ensimmäinen kokeilemani jättiruusu, eikä pursotuskokemusta ole muutenkaan paljoa. Veikkaan silti, että purkillisesta kermaa saa vain kaksi (tai korkeintaan kolme) jättiruusua, jos osaa pursottaa taloudellisesti nättejä ruusuja ja tekee niistäkin hillityn kokoisia. Perinteinen kermakakku voisi olla aika upea, jos tekisi vain yhden jättiruusun kakun pinnalle... :)
Kuvan vuoka on halkaisijaltaan n. 18 cm.