torstai 30. heinäkuuta 2009

Pähkinäistä marjaherkkua


Uusimmassa Pirkka-lehdessä oli mielenkiintoinen resepti: pähkinäinen marjatorttu. En ole aikoihin leiponut kotitarpeiksi mitään ja nyt päätin testata torttuohjetta! Tähän ei tarvita ollenkaan uunia ja muutenkin valmistaminen on varsin helppoa. Tortun voisi tehdä myös osittain valmiiksi mökille vietäväksi tai retkievääksi. Painelee vain pohjan vuokaan, sekoittaa täytteen aineet valmiiksi jogurttipurkkiin ja laittaa marjat rasiaan. Perillä tortun kasaaminen onkin sitten vain minuutin juttu.


Torttu sopii myös keliaakikolle. Ohje on suoraan Pirkasta.


Pähkinäinen marjatorttu
noin 12 palaa

Pohja:
1 ps (150 g) Pirkka-hasselpähkinöitä
1 ps (150 g) kuorittuja manteleita
1 ps (200 g) Pirkka pehmeitä taateleita
3 rkl hunajaa
2 rkl kaakaojauhetta
0,5 dl vettä

Pinnalle:
1 tlk (500 g) turkkilaista jogurttia
2 tl sitruunankuorta raastettuna
1-2 rkl hunajaa

Koristeluun:
4 dl punaherukoita
2 kiiviä

1. Mittaa pähkinät, mantelit, taatelit, hunaja ja kaakaojauhe monitoimikoneeseen. Hienonna karkeaksi rouheeksi. Lisää joukkoon vesi.
2. Kiinnitä irtopohjavuoan (24 cm) pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Levitä ja painele taikina kevyesti vuokaan. Anna taikinan levätä noin tunti ennen koristelua ja tarjoilua.
3. Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori. Mausta jogurtti kuoriraasteella ja hunajalla. Kuori ja viipaloi kiivit.
4. Irrota torttupohja vuoasta ja nosta tarjoiluvadille. Levitä maustettu jogurtti pohjalle. Koristele punaherukoilla ja halkaistuilla kiiviviipaleilla. Tarjoa kahvin kanssa.


Tein tästä vain puolikkaan annoksen ja kiivin tilalle laitoin vadelmia. Taateleita lisätessä kannattaa katsoa kaikki taatelit varmuuden vuoksi läpi, ettei ole kiviä mukana. Suosittelen, oli hyvää!